keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kohti taivaita

Kahden pyöräilypäivän jälkeen oli jälleen aika jatkaa vaellusta jalkaisin. Edessä ei ollut enempää eikä vähempää pisin yhtämittainen nousupätkä 1,5 km ylöspäin Tatopanin viidakosta Ghorepanin viileyteen ja huikaiseviin maisemiin.


Laskeuduimme Dhaulagiri lodgelta kuumien lähteiden ohi menevälle tielle ja pian vastassa olikin vaeltajille tarkoitettu tarkastuspiste, jossa lupamme tarkistettiin. Tämän jälkeen vielä lyhyt tiepätkä ennenkuin ylitimme Kali Gandaki - joen riippusiltaa pitkin ja aloitimme pitkän, hikisen ja uuvuttavan nousun.

Kali Gandaki laakso on maailman syvin laakso, koska laakson toisella puolella kohoaa Dhaulagiri ja toisella puolella taas Annapurna, jotka molemmat ovat yli 8 km:n huippuja.


Pidimme säännöllisesti lepo- ja juomataukoja kun nousimme hitaasti kylä kylältä yhä ylemmäs. Lounasaika koitti jo ennen klo 12, kun totesimme että energiaa täytyy saada hyvissä ajoin. Nautimme lounaan kirkkaassa auringonpaisteessa Dhaulagirin pilkottaessa takanamme.

Lähestyessämme Ghorepania reitin varrella on pari Saddhua eli pyhää miestä keltaisine kaapuineen ja värikkäineen kasvomaalauksineen. Vihdoin viimein iltapäivällä saavumme Ghorepaniin ja lodgemme on tietenkin kaikista ylimmäinen, josta alkaa polku kohti Poon Hilliä. Tapaamme täällä Hilltop - lodgessa myös Suomalaisen pariskunnan, joista toinen työskentelee ja asuu parhaillaan Kathmandussa. Illalla menemme aikaisin nukkumaan, koska aamulla on taas aikainen herätys katsomaan auringonnousua Poon Hilliltä.


To 18.10 Tatopani - Ghorepani (2775 m)

perjantai 26. lokakuuta 2018

Joen ylityksiä ja kuumia lähteitä

Tänään oli edessä noin 40 km:n alamäkiosuus pyörillä Tatopaniin. Korkeusmetrejä tullaan alas tänään melkein 1,5 km.


Aamulla on hieman viileää, mutta kun aurinko alkaa lämmittämään kaikki pyöräilevät shortseissa ja T-paidoissa.


Maisemat ovat aika huikaisevia ja korkeuserot mahtavia. Pudotusta tieltä rotkoon on useita satoja metrejä.


Valitsemme puolivälin tienoissa perinteisen vaelluspolun tien sijasta ja sitä on mukavampi polkea kun pölyä ei ole lainkaan.

Otamme oikoreitin joenpohjalta, jotta emme joutuisi kiertämään tietä pitkin ja se osoittautuu ratkaisuksi missä joudumme kahlaamaan yli jäätävän virran.


Saavumme lopulta hyvissä ajoin Tatopaniin ja syömme heti lodgelle päästyämme lounaan. Suunnistamme heti lounaan jälkeen kuumille lähteille joista menemme 35 - asteiseen altaaseen. 44-asteinen jää porukaltamme kokematta, sillä kaikilla on jo tarpeeksi kuuma ja hiki virtaa.

Ke 17.10 Marpha - Tatopani (1190 m)

tiistai 23. lokakuuta 2018

Alamäkipyöräilyä

Maastopyörämme olivat tulleet eilen illalla hotellillemme ja aamupalan jälkeen valitsimme ja sovitimme kullekin sopivat pyörät sekä kypärät. Lähtö oli tänään tavallista myöhäisempi ja reppujen pakkaamisessa piti pitää huolta, että painopiste on mahdollisimman alhaalla.

Kun olimme pyöräilleet kylän halki alkoikin huima alamäkiosuus asfalttitiepätkineen. Vauhti kasvoi 50-60 km:iin tunnissa kun tulimme 12 km hujauksessa Kagbeniin saakka.


Tie muuttui soratieksi ja kulku hidastui huomattavasti. Poljimme tietä pitkin Ekhlaibatin ohitse Jomsomiin, jossa söimme lounasta.

Iltapäivällä kun jatkoimme matkaa kohti Marphaa tuuli oli voimistunut ja vastainen. Tuuli nostatti pölyä ja polkeminen sekä hengittäminen olivat siinä hiekkamyrskyssä vaikeita.


Lyhyen päivän jälkeen tulimme Marphan idylliseen kylään, löysimme hotellin ja lähdimme tutustumaan kylään, joka hakee siisteydessään vertaistaan. Valkoiset talot ja kivetyt kadut sekä omenapuut ja -tarhat ovat tyypillisiä tälle kylälle.


Kävimme myös lyhyellä tutustumiskäynnillä paikallisessa luostarissa.


Ti 16.10 Muktinath - Marpha (2670 m)

maanantai 22. lokakuuta 2018

Thorung La!

Kello herättää klo 3 aamuyöllä ja olen nukkunut harvinaisen hyvin yön näin korkealla 4400 metrissä. Otsalampun valossa pakkaamme makuupussit ja kömmimme ulos yön pimeyteen. Ilma tuntuu lämpimältä vaikka on muutaman asteen pakkasella.

Syömme aamupalan muiden vaeltajien seurassa ja olemme valmiita aloittamaan nousun solaan klo 4.

Otsalamppujen muodostamia kiiltomatoja nousee jyrkkää rinnettä hiljalleen ylöspäin ja meidänkin ryhmämme löytää oman tahtinsa.

Puolentoista tunnin kuluttua saavumme High Campiin 4800 metrin korkeuteen eli olemme nyt Mont Blancin korkeudella. On edelleen pimeää, koska aamu alkaa sarastaa vasta kuuden aikoihin aamulla.

Varjossa kulkiessa kylmyys tuntuu ja sormikkaista huolimatta sormet tuppaavat vähän kylmettymään. Kun saavumme puoliväliin teetuvalle 5 km:n korkeudelle näemme jo ensimmäiset auringonsäteet.

Loputtomalta tuntuvan loppumatkan aikana polku kiemurtelee yhä uusien ja uusien huippujen kautta kunnes vihdoin näemme rukouslippuja ja ymmärrän, että olemme melkein huipulla.


Sama vanha näky odottaa, teetupa rukouslippuineen sekä kyltti, joka ilmoittaa saavuttaneesi Thorung La-solan 5416 m. Olen nyt täällä viidettä kertaa, onkohan kuinka monta suomalaista, jotka ovat olleet täällä useammin ?

Kuvien oton jälkeen aloitamme pitkän ja raastavan laskeutumisen yli 1600 metriä alemmaksi Muktinathin kylään.


Matkalla ohitan pariskunnan, jonka naispuolinen henkilö liukastui alastullessa ja itkee polun vieressä ollen ihan loppu.

Ryhmämme selvittää hienosti vaativan laskun ja saavumme Muktinathiin hyvissä ajoin. Käymme matkan vareella hindujen toiseksi pyhimmässä temppelissä etsimässä geokätkön ennen kuin saavumme majapaikkaame ja pääsemme ansaitulle pesulle ja illalliselle.

Ma 15.10 Thorung Phedi - Muktinath (3800 m)

tiistai 16. lokakuuta 2018

Kohti solaa


Matka jatkuu kohti solaa ja tarkoitus on mennä solan yli huomenna eli päivää aikaisemmin kuin suunnitelmissa oli.


Lähdemme kipuamaan kohti Yak Kharkaa heti Tilicho Peak hotellin jälkeen. Nousemme 4,2 km:n korkeuteen näköalapaikalle, josta on mahtavat näkymät Manangin laaksoon.


Heti näköalapaikan jälkeen alkaa tiukka lasku, jonka varressa on suomalainen maisema tunturikoivikkoineen. Joen ylityksen jälkeen nousemme uudestaan yli 4 km:n Yak Kharkaan, jossa syömme lounaaksi Dal Bhatia auringonpaisteessa.


Matkaa Thorung Phediin on vielä 3 tuntia ja matkalla ohitamme Letdarin. Vihdoin viimein saavumme Thorung Phediin ja saamme makuupaikat isosta dormitorista, jossa majoittuu varmaan yli 50 henkeä. Aikaa aikaiseen herätykseen klo 3:00 on 11 tuntia.


Su 14.10 Shreekharka - Thorung Phedi (4400 m)

maanantai 15. lokakuuta 2018

Upeita näkymiä ja akklimatisoitumista viidessä tonnissa




Tänään oli vuorossa aikainen herätys ja aamupala, sillä kyseessä oli raju kilometrin nousu Tilicho - järvelle sekä pitkä päivä takaisin kohti Khangsarin solan alkupäätä.


Osa porukasta lähti kapuamaan uuvuttavaa sorarinnettä seitsemältä ja jälkijoukko puoli tuntia myöhemmin.


Ensimmäisen 400 korkeusmetrin jälkeen alkoi 4800 metriin päättyvä jyrkkä siksak, joka tuntui loppumattomalta.


Järvelle päästyämme yli 2 tunnin kapuamisen jälkeen vastassamme oli upeat järvinäkymät ja kova tuuli. Tuulen ja korkeuden takia emme viettäneet paikalla paljoa aikaa vaan aloitimme laskun takaisin Tilicho Base Campiin. Tämä vierailu järvellä oli itselleni kolmas kerta.


Söimme lounaan Base Campissa, jonka jälkeen jatkoimme päivän urakkaa Shreekharkaan vanhaan tuttuun Tilicho Peak - hotelliin. Olipa mukava käydä lämpimässä suihkussa ja syödä maittava illallinen.


La 13.10 Tilicho Base Canp - Shreekharkha (3970 m)

Tilicho Base Canp

Tänään taivallettin 3,5 km korkeudesta 4 km Tilicho Base Campiin ei normaalilla Annapurna Circuit reitillä. Reitti oli nousua ja maanvyörymäalueitten ohittamista.


Saavuimme 4 km korkeudella olevaan Tilicho Base Campiin ja valmistauduimme seuraavan päivän yhden kilometrin nosuun Tilicho järvelle.


Pe 12.10 Manang - Tilicho Base Camp (4000 m)

torstai 11. lokakuuta 2018

Jakkiburgerilla Manangissa

Tänään söimme aamupalaa Upper Pisangissa 7:30 ja pääsimme matkaan klo 8. Yö oli mennyt kaikilta hyvin vaikka nukuimme jo 3300 metrin korkeudessa. Keli jatkuu aurinkoisena ja alkupätkä oli helppoa ja tasaista kävelyä havumetsävyöhykkeellä.


Tunnin kävelyn jälkeen aloitimme 350 metrin nousun Ghyaryn kylään, josta on mahtavat näkymät Annapurna II:lle. Kävimme myös etsimässä geokätkön Ghyaryn kylästä.


Matka jatkui 3600-3800 metrin korkeudella kohti Ngawalin kylää. Valitsimme täksi päiväksi yläreitin Manangin kylään parempien näkymien sekä akklimatisoitumisen vuoksi. Käymme päivän aikana korkeammalla ja laskeudumme nukkumaan alemmas Manangiin 3500 metrin korkeuteen.


Polku Ghyaryn ja Ngawalin välillä on hieno upeine näkymineen Annapurnan massiiville. Syömme lounaan Ngawalissa ja ruokapaikan vieressä on upouusi museo, jonka Nepalin pääministeri tulee avaamaan tänään. Paikalla on paljon sotilaita, mutta jatkamme matkaa ennenkuin pääministeri tulee.


Loppupätkä Manangiin on laskua ja tasaista tienpätkää. Illallinen Manangissa koostuu pinaattikeitosta ja jakkiburgerista.

To 11.10 Upper Pisang - Manang (3500 m)

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

3 tonnia rikki tänään

Herätys kello 7 ja aamupalalle 7:30. Tänäänkin on vuorossa herkullinen ja täyttävä aamiainen, omenapuuroa ja omelettia teen kanssa.


Ruokailutilan ikkunasta näkyy lumihuippuja ja aurinko alkaa jo lämmittämään tähän aikaan, koska laakso on itä-länsi suuntainen.


Tänään alkumatka Bhratangin kylään on loivaa nousua enimmäkseen tietä pitkin. Bhratangiin on noussut moderneja rakennuksia ja siellä on nykyään Aasian suurin omenatarha ja tehdas. Nepalin pääministeri tulee huomenna aukaisemaan tehtaan.


Matka jatkuu kohti Upper Pisangin kylää 3300 metrin korkeudessa. Tiukka nousu, jota seuraa mukava kävely havupuuvyöhykkeellä. Maisemat ovat hieman kuin Suomessa, jos vuoria ympärillä ei huomioida.

Saavumme Upper Pisangiin jo iltapäivällä kolmen maissa ja käymme katsomassa paikallista Monasterya. Illalliseksi syömme ensimmäistä kertaa pizzaa täällä Nepalissa.


Ke 10.10 Chame - Upper Pisang (3300 m)

tiistai 9. lokakuuta 2018

Lumihuippuiset vuoret

Kolmas vaelluspäivä toi tullessaan ensimmäiset pilkahdukset lumihuippuisista vuorista ja 7-8 kilometrin huipuista. Matkan varrella Chameen Annapurnan massiivista pilkotti Annapurna 2 ja Annapurna 4 huiput.


Aurinkoinen keli jatkuu edelleen, mutta kun nousemme koko ajan ylemmäs myös ilman lämpötila laskee pikkuhiljaa. Vielä kuitenkin vaelsimme T-paidoissa ja shortseissa aamupäivän.


Tämä päivä oli lyhyempi ja helpompi kuin edelliset päivät vaikka kokonaisnousua tuli tällekin päivälle yli 1 km.


Ti 9.10 Dharapani - Chame (2670 m)

maanantai 8. lokakuuta 2018

Tiukkoja tilanteita, hikeä ja portaita

Kahden vaelluspäivän jälkeen pääsimme Dharapaniin, joka on 1900 metrin korkeudessa. Ensimmäiset päivät ovat olleet kuumia ja hikipisaroita on vuodatettu miljoonittain vuorenrinteille.



Tie menee nykyisin jo Manangiin saakka ja niinpä vaeltajat ajavat jeepeillä ylemmäs ja lähtevät vaeltamaan vasta sieltä. Me teemme koko kierroksen Besisaharista saakka.



Saavuimme jo Buddhalaiselle alueelle Manangin alueelle ja rukousmyllyt ja rukousnauhat ovat arkipäivää täällä.


Ensimmäisen yön vietimme pienessä Ghermun kylässä ja saimme ihastella paikallisten koululaisten tanssiharjoituksia. He harjoittelevat tulevaa Dasain - festivaalia varten, joka alkaa 16.10.

Su 7.10 Besisahar - Ghermu (1150 m)
Ma 8.10 Ghermu - Dharapani (1900 m)

lauantai 6. lokakuuta 2018

Sähkökatkojen Besisahar

Pitkä matkustuspäivä alkaa olla takana. 30 tuntia junalla, lentokoneella ja bussilla kun saavuimme kahdeksan aikaan illalla. Lento Qatar Airwaysilla oli erittäin mukava kokemus.



7 tunnin bussimatka Kathmandusta Besisahariin oli kuluttava ja rankka, mutta majoittuminen hotelli Gangapurnaan, suihku ja illallinen toimivat mainiosti. Huomenna aamupala on kello 7:30, jonka jälkeen vaelluksemme alkaa oppaamme Lakpan kanssa. Kaikki odottavat jo innolla pääsyä vaellusreitille ja kävelyä tämän päivän bussissa istumisen jälkeen.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Tampereella vesisateessa lähtötunnelmissa

Namaste!

+10 astetta lämmintä ja vettä sataa kun matkaamme kohti 3 viikon Nepalin reissumme lähtöpistettä eli Tampereen rautatieasemaa.



Tämänkertainen vaellusmatka on erityinen matka sillä emme ole menossa normaalille Annapurnan - kierros vaellusmatkalle. Olen räätälöinyt tämän matkan vartavasten matkalle osallistuville vaeltajille. Käymme sellaisissa paikoissa mihin ei normaalikierroksen aikana mennä sekä pidennämme kierrosta yhdistämällä siihen Annapurnan eteläisen perusleiri - vaelluksen ja Poon Hill - vaelluksen. Teemme siis kolme erillistä vaellusta yhdellä kertaa.

Vaelluksesta tekee poikkeuksellisen myös se seikka, että kannamme itse varusteemme eikä meillä ole kantajia mukana. Tämä sen takia, että olemme joustavampia tekemään muutoksia aikatauluun ja ohjelmaan ja etenemään vaelluksella omaan tahtiin. Meillä on minun lisäkseni mukana toinen opas, joka on paikallinen Nepalilainen opas.

Itselleni kyseessä on jo neljäs Annapurnan kierros ja tuntuu siltä että menisi kotiin. Kaikki paikat ja reitit ovat tuttuja aikaisemmilta käynneiltä. Taitaa olla kuudes kerta kun olen käymässä Nepalissa.

Lennämme tällä kertaa Qatar Airwaysilla Dohan kautta ja lentoyhteydet ovat erittäin sujuvat. Odotusaikaa Dohassa ei ole paljoa kumpaankaan suuntaan.